Kangasniemi

Välittävä ja yhteisöllinen asuminen Kangasniemellä

Kangasniemi sijaitsee valtatie 13 varrella, Puulaveden kainalossa. Kunnan läheisyydessä on kolme kaupunkia noin 45 minuutin ajomatkan päässä; Mikkeli 52 km, Jyväskylä 63 km ja Pieksämäki 47 km. Helsingistä Kangasniemelle on 250 kilometriä.

Kangasniemi on monimuotoinen maaseutukunta, jossa on laajat ja toimivat kunnan ja yksityisen palvelut. Yksi erityinen – ja harvinainen – palvelu on Kutemajärven kauppa-autot, jotka liikennöivät kuutena päivänä viikossa! Oletkos koskaan käynyt kauppa-autossa?

Kangasniemen kyläkartta.Kunnassa on hyvä asua, työskennellä ja viettää vapaa-aikaa ja Kangasniemi onkin haluttu asuin- ja kesäpaikkakunta, jossa on lukuisia kyliä.  Aktiiviset kylät ovat yhdistäneet voimansa kyläparlamentti-toiminnassa ja pyrkivät näin tekemään Kangasniemestä maaseutuasumisen edelläkävijän.

Asumismuotojen valinnassa on monenlaisia vaihtoehtoja, esimerkiksi taajamassa on mahdollisuus rannan läheisyydessä asumiseen myös rivi- tai kerrostaloissa. Monelle kyseinen asumismuoto korvaakin mökkeilyn. Kunnan vuokra-asuntojen sivuilta löydät tietoa vuokra-asumisesta ja kiinteistönvälityksestä ja lisää vuokra-asunnoista löytyy myös Valioisännöinnin sivuilta. Paikallisilta kiinteistönvälittäjiltä saat ajantasaista tietoa ja esittelyjä myytävistä kohteista. 

Nykyisellä rakennuskaava-alueella sekä haja-asutusalueella on tarjolla viihtyisiä, lähellä luontoa ja vesistöjä olevia rakennuspaikkoja ja tontteja omakotirakentajille. Rakentajalle on tarjolla apua heti ensimmäisestä tontin raivauksesta asunnon sisustamiseen saakka. 

Luonto on luonut upeat puitteet ja kangasniemeläiset hyvällä etelä-savolaisella asenteellaan ja toiminnallaan yhteisöllisen, välittävän ilmapiirin. Kangasniemellä asuva tuntee, että hänestä välitetään. Kangasniemeläiset ovatkin ylpeitä siitä, että niin moni on valinnut kunnan joko asuinkunnakseen tai vapaa-ajan viettopaikakseen. Valitse sinäkin!

Lisätietoa Kangasniemestä löydät kunnan sivuilta, josta löytyy myös Meidän Kangasniemi -blogisarja. Blogissa kangasniemeläiset kertovat elostaan kotikunnassaan. Kannattaa lukaista myös Kangasniemen Asuminen & Matkailu 2021 -lehti sekä Tuomaksen Huono maalainen -blogi, jossa hän kertoo yhteisöllisestä elämästä Kangasniemen Koittilan kylällä.

Psst. Muistathan muuttaessasi esimerkiksi sähkö- ja vesiliittymien sopimukset. Jotta muuttosi olisi mahdollisimman mukava, klikkaa Muuttajan Muistilista avuksesi.