Mikkeli

Asuminen Saimaan kauniissa Mikkelissä

Mikkeliin on helppo tulla. Kaupunki sijaitsee hyvällä paikalla Suomen kartalla ja kulkuyhteydet ovat hyvät. Esimerkiksi Lahdesta ja Jyväskylästä tänne ehtii reilussa tunnissa ja Helsingistä 2,5 tunnissa, jolloin matkaa kertyy 230 km. Mikkelissä on laadukkaat peruspalvelut ja mahdollisuudet harrastamiseen ja itsensä kehittämiseen ovat monipuoliset. Mikkeli on Saimaanrantakaupunki. Järviä Mikkelissä on melkein tuhat. Saimaa, Puula, Kyyvesi ja pienemmät järvet ja vesistöt ovat lähellä jokapäiväistä elämää.

Mikkeliä kutsutaan usein myös päämajakaupungiksi, sillä Suomen itsenäisyyden ajan sodissa puolustusvoimien päämaja on aina sijainnut Mikkelissä. Päämajakaupungin palkittu kaupunkikeskusta tarjoaa koko maakunnan suurimmat kauppakeskukset sekä hyviä erikoisliikkeitä. Yksi erikoisuus on entinen linja-autoasema, joka sijaitsee kauppakeskuksessa ja toimii kauppahallina. Se on Suomen toiseksi vanhin toiminnassa oleva kauppahalli, josta voi hankkia lähiruokaherkkuja. Mikkelissä on myös vireä kulttuuri- ja musiikkitarjonta.

Mikkelin keskustan kävelykatu. Kesä.

Mikkeli

Mikkeli on yhdistelmä urbaania ja maaseutumaista elämää. Voima ammennetaan ympäröivästä luonnosta ja luonnon puhtautta vaalitaan. Täällä voi asua monipuolisesti lähellä luontoa ja kaupunkia, maaseudulla tai taajamassa.
Löydä itsesi Mikkelissä.
Ilmakuva Rahulasta. Kuva HuomMikkeli.

Anttola

Satamasi Saimaalla.
Ilmakuva Valkolantie. Kuva HuomMikkeli.

Haukivuori

Kyyveden kupeessa.
Ilmakuva Paavolantie. Kuva HuomMikkeli.

Ristiina

Satamasi Saimaalle.
Mikkeliä ilmasta. Kuvaaja Paula Myöhänen.

Suomenniemi

Hieno paikka asua, elää ja lomailla.

Omistusasumisen vaihtoehtoja ovat muun muassa aravavuokra- tai asumisoikeusasunnot. Kaupungin omistamalle vuokrataloyhtiö Mikalo Oy:lle on keskitetty Aravakohteiden ja rajoituksista vapaiden vuokra-asuntojen haku. Myös yksityinen VVO-yhtymä Oyj on rakennuttanut Mikkeliin vuokra-asuntoja.

Ilmakuva Mikkelistä. Kuva HuomMikkeli.

Arava-vuokra-asunnot

Valtion tukemat arava- ja korkotukiasunnot vuokrataan asuntoa eniten tarvitseville.

Asumisoikeusasunnot

Asumisoikeuden asukkaana voit keskittyä nauttimaan laadukkaasta asumisesta kohtuuhinnalla ilman huolia ja riskejä.

Maisemakuva Mikkelin Graanista. Kuva HuomMikkeli.

Mikalo Oy

Laadukkaita vuokra-asuntoja kohtuuhintaan eri puolilla Mikkeliä.

Ilmakuva Mikkelin Saksalasta. Kuva HuomMikkeli.

Lumo- ja VVO-kodit

Turvallista, monipuolista ja vaivatonta vuokra-asumista.

Mikkelin kaupungilla on vapaita pientalotontteja kaikissa isoimmissa taajamissa. Uusien, vuosittain hakuun tulevien tonttien lisäksi kaupungilla
on tarjolla myös jatkuvasti haettavia tontteja. Tonttihakupalvelusta voi tarkastella vapaana olevia tontteja.
Mikkelin karttapalvelusta voit tutkia Mikkelin kaupunkia tarkemmin.

Mikkelin asuntomessualue. Kuva HuomMikkeli.

Kartat mittaus ja tontit

Tonttihakupalvelu

Tontteja omille unelmille.
Jatkuvassa haussa olevat tontit.

Karttapalvelu

Psst. Muistathan muuttaessasi muun muassa sähkö- ja vesiliittymien sopimukset. Kun muuton aika koittaa, klikkaa avuksesi Muuttajan Muistilista.

Kuvat HuomMikkeli sekä Paula Myöhänen.