Elämänvalinnat

On aikainen aamu. Tämä hetki työntäyteisen päivän edessä tuntuu juuri oikealta hetkeltä pysähtyä hetkeksi ajattelemaan ja kirjoittamaan tätä kaikkea. Elämää kiihkeän kesän ja hiljaisen talven rytmissä Saimaan saaressa Puumalassa.

eroakiireesta_lapsi hoivaa vastasyntynyttä tipua_Puumala_Mikkelin seutu_kuva_Sanna Korhonen
Vastasyntynyt tipu saa hellää hoivaa.

Elämä on täynnä valintoja ja toisaalta taas asioita, joita ei voi oikeasti valita. Omiin elämänvalintoihin liittyvä vastuu saa erilaisia sävyjä, kun elämään tulee lahjaksi lapsia. Vastuun tunteeseen sekoittuu aimo annos toivoa ja iloa sekä toinen mokoma huolta ja epävarmuutta. Asuinpaikan valinta on yksi elämän isoista valinnoista. Kun lapsellisena tekee valtavirrasta poikkeavia valintoja asuinpaikan suhteen, joutuu pois yleisen turvallisuuden tunteen parista. Millaisen riskin otan lasteni tulevaisuuden suhteen valitessani asuinpaikan toisin kuin useimmat tekevät?

Kipuilutta ei ole meidänkään asuinpaikkamme valinta tullut. Valinnan iloista ja suruista kertoo seuraavat päiväkirjan pohjalta mukaellut otteeni saaristolaisvuosien varrelta.

”Minä haluan kirjoittaa siitä, millaista elämä Saimaan saaristossa on sen kaikissa sävyissä. Mutta kun kirjoitan, kirjoitan vain siitä, miltä se näyttää, miltä se tuntuu minusta. Kun kirjoitan, millaista se on lapsiperheelle, voin kirjoittaa vain siitä, millaista se on minulle äitinä. Voin vain aavistella millaista se on miehelleni, lapsilleni. He elävät omaa tarinaansa, josta vain osa paljastuu minulle.

eroakiireesta_lapset kiipeilee kalliolla_Puumala_Mikkelin seutu_kuva_Sanna Korhonen
Jännittävää kiipeilyä Tupavuorella, geokohteella

Kirjoitan siitä, kun näen kasvavien lasteni, pian jo nuorten, tuskan siitä, että ympärillä ei ole valtavaa ikäisten joukkoa. Joukkoa, josta löytää monenlaisia ihmisiä. Melkein sellaisia kuin sinäkin olet. Kirjoitan, miten äidinkin sydän salaa suree, kun itket iltaisin sitä, ettet löydä tästä pienestä kylästä yhtään kaltaistasi ystävää. Lohdutan, ettei se sinusta johdu, se johtuu siitä, että meitä on niin vähän. Kun kasvat, maailma ja kaikki uudet ihmiset siellä kyllä odottavat sinua. Maailma, jossa on paljon melkein sellaisia kuin sinä ja minä. Kyllä sinä vielä ehdit.

Kirjoitan siitä, kun nostatte kasvonne tuuleen tulevaisuuden uskoa täynnä. Kun tukkanne hulmuavat ja lippis pitää kääntää nurin, kuin istuessanne veneessä. Minä iloitsen, kun näen kasvoiltanne sen saman vapauden tunteen, joka on saanut minut palaamaan tänne synnyinseudulleni. Sen veden ja metsien, kuumien kallioiden, sateen, ukkosen, ensilumen tuoksut, värit ja jäätyvän järven paukkeen. Sen kummallisen tunteen, että minä kuulun tänne. Kuulun tänne, vaikka en näkisi ketään muita. Ja tiedän, että sydämiinne kyllä juurtuu jotain sellaista, jota kaipaatte, ja joka kantaa, vaikka minne menisitte.

eroakiireesta_tentsile_Hanhiniityn pihalla_Puumala_Mikkelin seutu_kuva_Sanna Korhonen
Tentsilen voi vuokrata yhdessä Hanhiniityn Rantatuvan kanssa.

Kirjoitan ja iloitsen siitä, miten nautitte niistä uusista ystävistä, joita kesäisin löydätte. Niistä kavereista, eri-ikäisistä, tytöistä ja pojista, joista löydätte seikkailukavereita retkillenne saariin. Kun laitatte kuvia ja viestejä, ettei haluta tulla vielä kotiin. Täällä on niin hauskaa. Syödään kaloja, ollaan vielä yksi yö. Olkaa vaan. Siellähän olette turvassa. Siellä rakentuu itseluottamuksenne, kokemus siitä, että kyllä minä pärjään. Jos täällä, niin missä vaan. Siellä rakentuu kunnioituksenne ympäristöön, luottamuksenne toisiin.

Kirjoitan siitä, että on viikkoja, ettemme törmää kirkuviin mainoksiin. Siitä, että rahaa ei ole pakko käsitellä päivittäin, kun jokaisen kulman takana ei ole jotain ostettavaa. Siitä, kun näen, että tekin opitte näkemään pieniä, merkityksellisiä asioita ympärillänne. Ja näkisitte vielä enemmän, jos nuo hemmetin nettiyhteydet eivät olisi niin hyvät. Netin tuomat mahdollisuudet kilpailevat niiden kaikkien muiden kiinnostavien mahdollisuuksien kanssa, joita ympärillä olisi. No tiedän kyllä, että ne ovat avainasemassa siinä, että on kavereita, vaikka he eivät ole aina fyysisesti läsnä. Täältäkin teillä on yhteys koko maailmaan.

eroakiireesta_nuori kalastaja melomassa Saimaalla_Puumala_kuva_Sanna Korhonen
Luonnon ja Saimaan riemuja kesällä….
eroakiireesta_ talven kalasaalis_tyttö ja kalat_Puumala_Mikkelin seutu_kuva_Sanna Korhonen
… talvella…

 

 

 

 

 

 

 

eroakiireesta_telttaretkellä Saimaalla_nuotio ja teltta_Puumala_Mikkelin seutu_kuva_Sanna Korhonen
…. järvellä ja maalla!

Kirjoitan siitä, miten etuoikeutettuja olemme. Korona-aika nosti arvostukseen sen kaiken yksinkertaisuuden, jonka keskellä me saamme elää päivittäin. Palvelut, kulttuuririennot, kahviloiden terassit… mitä niitä nyt on, ovat kai aika kaukana. Tai no ei oikeastaan. Etenkin kesällä, kaikki nuokin ovat lähellä, jos vaan ennättäisi niihin. En oikeastaan tiedä, mitä pitäisi kaivata.

Kirjoitan siitä, että en kaipaa mihinkään. Mutta teidän kuuluu kaivatakin tulevaan ja uuteen. Joskus kuuluu kai lähteä matkalle. Minulle sanottiin, että pitää matkailla, jotta sivistyy. Mutta sitä sivistystäkin on kai niin monenlaista. Ajattelen, että voimme ymmärtää ja kunnioittaa kaikkea sitä, mitä muualla maailmassa on, kulttuureita, erilaisia ihmisiä, taidetta, arkkitehtuuria ja ottaa niistä selvää, vaikka emme matkustaisi minnekään. Sydämen sivistystä, sitä, miten elää ja olla toisten kanssa, sitä voi yrittää opetella täälläkin.

eroakiireesta_norppa bongattu venettä seuraamassa_Saimaa_Puumala_Mikkelin seutu_kuva_Sanna Korhonen
Norppa bongattu venettä seuraamassa.

No joskus on kuitenkin lähdettävä. Ihan vaan sen takia, että taas näkisi paremmin lähelle. Että osaa taas olla kiitollinen siitä, että saa elää Saimaan saaristolaisena. Ja kyllä, teidänkin on lähdettävä. Toivon, että menette ja näette muutakin, sillä tiedän, että pärjäätte.”

Saimaan saaristolaisena olen oppinut elämänrytmin, jossa kesät tehdään töitä. Niin oli jo lapsena. Niin on ollut kai aina maalla. Ehkä sieltä jäi työkeskeinen elämäntapa takkiin ja joskus yritän sitä riisua pois. Tuolta työntäyteisestä lapsuudesta muistan kuitenkin sen hetken, joka on tuonut minut takaisin tänne. Istuin vanhan talon vintin portailla ja ajattelin, että tässä ympäristössä on niin hyvä olla, että isona pyydän tänne ihmisiä, joilla on paha olla, jotta heilläkin olisi hyvä olla.

Se ajatus kantaa yhä edelleen ja saa jaksamaan tämän kiireisen kesänkin. Tunne siitä, että voi tehdä merkityksellistä työtä omaa elinympäristöä kunnioittaen. Että voi jakaa siitä kaikesta hyvästä, mitä itse on saanut. Että elämä jatkuu ja voi olla totta täällä Saimaan saaristossa, vaikka mitkä barometrit ja tutkimukset kertoisivat, että elämän edellytyksiä ei ole. Että kaikki muuttaa kaupunkiin. Mutta tutkimukset eivät luo uutta. Me ihmiset rakennamme maailman ja luomme sen suunnan – tänäänkin Saimaan saaristossa yhdessä tulevaisuuden aikuisten kanssa.

Perustamassani Saimaa Coop -osuuskunnassa rakennamme onnellista työtä. Etsimme, näemme ja kokoamme tekemätöntä työtä ja rakennamme siitä kannattavaa ja onnellista työtä, jotta työn puute ei pakottaisi ketään lähtemään pois. Että onnellinen työ kutsuisi elämään ja tekemään työtä täällä kukin omilla taidollaan ja kyvyillään ja loisi nuorillekin mahdollisuuksia vielä palata.

 

Sanna Korhonen
sisämaan saaristolainen Puumalasta
Hanhiniityn yrittäjä
Saimaa Coop -osuuskunnan perustajajäsen

Teksti ja kuvat: Sanna Korhonen