Viime vuonna järjestimme Mikkelissä kuntalaiskyselyn, jossa kysyttiin, minkälaisena liikuntakaupunkina he näkisivät Mikkelin tulevaisuudessa. Kolmen kärki toiveissa oli seuraava; liikkuvien lasten ja nuorten Mikkeli, luontoliikkujan paratiisi ja terveysliikunnan edelläkävijä. Näihin mielipiteisiin ja toiveisiin on helppo yhtyä ja yhdessä niitä kohti tavoitella.
Täällä Mikkelissä, Järvi-Suomen sydämessä, meillä on kaunis luontomaisema jokaisen ulottuvilla kävelymatkan päässä. Kaupungin ylläpitämiä uimarantoja löytyy 26 järvien ja lampien rannoilta. Osa uimarannoista on hyvin pieniä, osassa löytyy niin rantalentiskenttä kuin kesäkioskikin. Mikkelissä on pitkät perinteet heinäkuisille lasten rantauimakouluille ja tätä perinnettä jatketaan jälleen sekä tänä kesänä että tulevina.
Mennyt koronavuosi räjäytti luonnossa liikkumisen ja retkeilyn suosion. Sydänmaan ja Neitvuoren retkeilypolut Anttolassa, Astuvansalmen kalliomaalaukset Ristiinassa, Häkkilän eräpolku Haukivuorella, Irja Hannosen luontopolku Suomenniemellä sekä Säynätin retkipolku lähellä Mikkelin keskustaa kasvattivat kävijämääriään. Ja näihin ehdottomasti suosittelen tutustumaan.
Mikkelissähän on niinkin hieno tilanne, että kaunis Kalevankankaan luonnonsuojelualue ja sen ympärillä kiertävät kuntoradat ja polut ovat vain runsaan kilometrin päässä keskustasta. Alueella on talvisin myös kaupungin laajin ja suosituin hiihtolatuverkosto sekä pari vuotta sitten valmistuneet monikäyttöreitit. Kalevankankankaan kehittyvä liikunta-alue on ehdottomasti muutenkin käymisen arvoinen. Siellä sijaitsevat Jukureiden kotijäähalli eli Ikioma Areena, vuonna 2019 valmistunut monitoimihalli Saimaa Stadiumi, juuri valmistuva jalkapalloseurojen kovasti odottama uusi ylipainehalli, St Michel -ravien areena eli Mikkelin ravirata, koiraurheilukeskus, uuden uutukaiset kuntoportaat keskellä luontoa sekä kenttiä niin tennikselle, padelille, squashille kuin sulkapallollekin. Siis todellinen liikkumisen ja liikunnan keskittymä.
Liikunnan ja urheilun ohjaustoiminnan sydän on noin 100 liikuntaseuran panos mitä erilaisimpien lajien parissa vuoden ympäri. Kesällä kannattaa kokeilla esim. kuntorasteja, frisbeegolfia ja melontaa tai osallistua Mikkeli Juoksuun, Luonteri Pyöräilyyn tai suolentopallon MM-kisoihin Haukivuorella. Tiesitkö myös, että kesäisin tenniksen ja beach volleyn pelaaminen on Mikkelissä maksutonta! Ja kesä kun on, niin perinteinen golfkausi on hippeimmillään niin Mikkelin Golfin kentällä lentokentän vieressä kuin Annilan Golfkeskuksella Porrassalmen maisemissa.
Kun Mikkeliä kehitetään kohti Liikkuvien lasten ja nuorten Mikkeliä ja terveysliikuntakaupunkia, on lähiliikuntapaikkojen kehittäminen kaikille ikäryhmille sopiviksi yksi näistä keinoista. Toiveina lähiliikuntapaikoista oli muun muassa koulujen pihojen kehittäminen liikkumiseen houkutteleviksi sekä avoimien ulkokuntosalien rakentaminen. Lisäksi toiveena oli edelleen kehittää jo olemassa olevia ulkoilureittejä ja niiden taukopaikkoja sekä tehdä uusia monipuolisia reittejä päämääränä luontoliikkujan paratiisi. Kävely ja pyöräily ja näiden olosuhteet nousivat myös esille monien vastauksissa tärkeänä arkiliikkumisen lisääjänä. Nämä ovatkin tärkeitä tulevaisuuden painopisteitä liikkumisen edistämistyössä meillä Mikkelissä.
Aurinkoista kesää kaikille!
Tiina Juhola
liikkumisen intohimoinen edistäjä
Mikkelin kaupungin liikuntapäällikkö
Teksti: Tiina Juhola
Kuvat: Tiina Juhola, Mikkelin kaupunki, Kontrastia / Pihla Liukkonen