Maalta kaupunkiin ja takaisin maalle, junantuomina Mäntyharjuun

Läksin aikoinaan vastentahtoisesti Suomussalmelta Helsinkiin silloisen poikaystävän työn perässä – minulla oli vakityö Metsähallituksella, Hossan retkeilyalueella oppaana. Suoraan metästä keskelle kaupunkia, Etelä-Espalle töihin. Oli ihmettelemistä. Toki nuorena kaupungissa oli paljon hurmaa, uutta ja ihmeellistä. Kaupungissa asuessa löysin elämäni miehen, hänkin maalta kotoisin. Puhuttiin ensimmäisillä treffeillä haaveista – molemmilla yhteisenä pienen majatalon perustaminen.

Mökkitontista alkaa muuttohaaveet

Yhteisiin haaveisiin alkoi tulla joku kiinnekohta maalla, minne voitaisiin paeta kaupungin sykettä. Päädyttiin ostamaan kuivan maan mökkitontti Huopolasta, Mäntyharjusta. Rakastuimme vanhoihin puihin ja metsän henkeen – aloimme rakennusprojektin saunan rakentamisella. Joka kerta, kun ajoimme takaisin Helsinkiin, alkoi molemmilla pulpatus, että nyt ei tunnu hyvältä, olisi ollut ihana jäädä pidemmäksi aikaa. Aloitimme talon etsimisen, ensin melkein hairahduimme Hikiälle – onneksi tämä talokauppa meni meiltä sivu suun, koska löysimme unelmiemme paikan – tästä ilmoituksen näimme käsinkirjoitettuna Mäntyharjun S-Marketin ilmoitustaululla.

B&B Pinuksen aamupalapöytä Mäntyharju.
B&B Pinuksen aamupalapöytä

Haaveiden taloon mahtuu majatalokin

Vanha ratamestarin talo otti meidät ylväänä vastaan, mahtavan iso piha vanhoine puineen ja panoraamanäkymä järvelle vakuutti meidät, että kotiin on tultu. Vajaa kuukausi talon ostosta aloitimme laajan entisöintityön ja remontin, ja saimme majoitettua ensimmäiset vieraat majataloon heinäkuun lopussa 2010. Olemme nauttineet pihasta ja näkymistä usein myös vieraittemme kanssa, katsoneet kokkoa järvellä juhannuksena omasta kotipihasta, seuranneet lintujen elämää järvellä, nauttineet paikkakunnan parhaista auringonlaskuista ja hiljaisuudesta. B&B Pinus on lähettänyt lähiruoka-aamiaisen jälkeen matkaan monta paikkakuntaan ihastunutta vierasta – he ovat useasti joko käyneet luontoretkillä melomassa, patikoimassa tai maastopyöräilemässä, toki Mäntyharjuun tullaan myös paikkakunnan laajan kulttuuritarjonnan vuoksi.

Titta Kyllönen Makasiinin Puoti & Kahvilan ovella. Mäntyharju.
Makasiinin Puoti ja Kahvila

Rautatien molemmin puolin

”IC 68 Mäntyharjusta Helsinkiin kello 16.29 lähtee raiteelta numero 2” – nämä kuulutukset kuuluvat selkeästi toiseen Mäntyharjussa olevaan palveluyritykseemme Makasiinin Puoti & Kahvilaan. Kesäinen tunnelma Makasiinilla liittyy ihmisten kohtaamisiin, tuodaan ja haetaan ystäviä ja rakkaita junalta, juodaan odotellessa kahvit tai tutkitaan, mitä tuliaisia vaikkapa mökille voisi viedä. Yrittäminen vanhassa tavaramakasiinissa, käytännössä entisessä varastossa, on veden ja lämmityksen puutteen vuoksi haasteellista, mutta tila on luonnostaan kaunis ja houkutteleva ja merkityksellinen monelle kävijälle. Olen kuullut monen asiakkaan kertomukset, kuinka he ovat käyneet Makasiinilla sota-aikana, hakeneet kangaspuut, tuoneet tavaraa lähetettäväksi jne. Majatalomme on radan itäpuolella vain muutaman sadan metrin päässä Makasiinista. Rautatien olemassaolo ja säännöllinen junayhteys Helsinkiinkin toi mukanaan sen, että teimme päätöksen muuttaa juuri Mäntyharjuun. Ei ole matka eikä mikään päästä Helsinkiin, pikkasen reilu kaksi tuntia ja olet Helsingin päärautatieasemalla.

Titta Kyllönen lentoemännän tehtävissä.Plan A/B/C/D/E

Meillä on nyt viisi yritystä, sillä haluamme tehdä monenlaista ja onneksemme voimme tehdä erilaisia asioita Mäntyharjussa ja täältä käsin. Mieheni käy elokuva-alan ja restaurointialan töissä paljonkin paikkakunnan ulkopuolella, samoin minut juna vie lentokentälle, silloin kun on aika lähteä lentotöihin ja maailmalle. Muuttaminen pienelle paikkakunnalle ei tarkoita eristäytymistä myöskään kaupunkielämästä, silloin kun lähdemme vaikkapa Helsinkiin virkistäytymään, otamme kaiken irti. Maalla vain tuntuu arkinen elämä enemmän omalta – erityisesti luonnon läheisyys on ehdottomasti yksi iso muuton syy maalle. Eikä siinä haitannut se, että ainakin puolet halvemmalla sai mieluisan talon ja vielä ison tontin kaupanpäälle. Kannattaa harkita!

Titta Kyllönen
majatalon emäntä, puodinpitäjä, lentoemäntä (summa summarum – ihmisten palvelija) Mäntyharjusta

Teksti: Titta Kyllönen
Kuvat: Titta Kyllönen, pääkuva Tiina Rantanen