Onko Puumalassa tarpeeksi tekemistä?

Muuttaessani Puumalaan reilut 30 vuotta sitten rakkauden perässä, muistan ihmetelleeni ensin kovin:

eroakiireesta_potkukelkkaileva perhe_Okkola_Puumala_talvi
Talven riemuja Puumalassa!

Mitä täällä oikein talvella tehdään?”  Silloin matkailuyrityksemme sesonki keskittyi lähes pelkästään kesään. Nyttemmin sesonki alkaa yhä aikaisemmin ja loppuu yhä myöhemmin. Talvimatkailukin vetää jo hyvin Saimaan alueella. Hiljaisempi aika on luonnollinen hengähdystauko,  jolloin hoidamme niin tuotekehityksen kuin oman huollon. Mahdollisuuksia on löytynyt, kun niitä on aktiivisesti itse etsinyt. Nykyään työllistämme kesäaikaan kymmenkunta henkilöä ja ensimmäiset apukädet saapuvat jo huhtikuussa.

Miksi Puumalaan?
Pienen paikkakunnan edut ovat asioiden helppo hoito ja yritysten yhteistyökyky.  Kaikille asioille löytyy vastuuhenkilö nopeasti, olipa kysymys sitten kunnasta tai yrityksestä. Hallintohimmeleihin täällä ei tarvitse sotkeutua. Hyvä esimerkki tästä on, kun haimme rakennuslupaa eräälle vuokramökille. Jätimme aamupäivästä hakemuksen ja lupa oli myönnetty jo samana iltapäivänä! Tätä kutsun nopeaksi toiminnaksi. Täällä yritykset eivät näe toisiaan kilpailijoina, vaan samalla puolella olevina yhteistyökumppaneina. Teemme yhteistyötä esimerkiksi naapurin viinitilan, sepän pajan, kanoottikeskuksen, laivurien ja muiden majoitusyritysten kanssa, ja suosittelemme toistemme paikkoja matkailijoille. Haemme myös aktiivisesti lisää yhteistyökumppaneita eri aloilta. Nyt haussa on esimerkiksi pyöräretkien tekijä, kotileipuri ja paikallinen kalaopas. Yhdessä näitä asioita tehdään, kuten sanonta kuuluu!

eroakiireesta_Okkolan pihapiiri_Puumala
Okkolan pihapiiriä Puumalassa.

Yrityspotentiaali
Puumalan väestön ikääntyminen ja toisaalta vapaa-ajanasuntojen suuri määrä – noin 3.600 – on nähtävä huimana potentiaalina uusille palveluille. Palvelut ja tuotteet halutaan ostaa mahdollisimman mutkattomasti ja valmiina. Puumalassa olevaan valmiiseen kysyntään voi tutustua esimerkiksi palvelukyselyn raportista. Myös Saimaa Geopark lisää erilaisten tuotteiden ja palveluiden kysyntää. Geoparkin ympärille voi kehitellä monenlaisia asioita, kuten muiden geopark-alueisiin tutustumisella voi havaita. Tämän kaiken potentiaalin hyödyntämiseen löytyy apua, sillä Puumalan kunta on tutkitusti Etelä-Savon yrittäjämyönteisin kunta (viimeisin tutkimus vuodelta 2018).

Asuminen Puumalassa

eroakiireesta_järvimaisema ja laituri_Okkola_Puumala
Paikka, missä saa kerrankin olla rauhassa!

Puumalassa eläminen on helppoa. Keskustasta löytyvät kaikki peruspalvelut, ja Helsinkiin tai Pietariin matkaa on vain 3,5 tuntia. Luonto on aina lähellä vaihtuvine vuodenaikoineen ja oma rauha löytyy kulman takaa. Kulttuuririentoja löytyy yltä kyllin ja nythän meillä Puumalassa on jopa oma elokuvateatteri. Infrastruktuurin ollessa kunnossa myös esimerkiksi luovan työn tekeminen etänä sujuu kauniissa ja levollisessa ympäristössä monien mielestä hienosti.

Meidän oma aikamme ei millään riitä kaiken mahdollisen toteuttamiseen – ei puolienkaan. Saimaan helmi toivottaakin tervetulleeksi kaikki tekevät kädet ja ideanikkarit!

Tervetuloa Puumalaan!

Paula Okkola
Saaristomatkailuyrittäjä / Okkolan Lomamökit & Ravintola Niinipuu
Puumalan Yrittäjät ry:n puheenjohtaja

Teksti ja kuvat: Paula Okkola