Perheet

Perheet saavat hyvän elämän elementit Mikkelin seudulta!

Mikkelin seudulla arki on helppoa ja työmatka lyhyt. Aika ei kulu ruuhkissa ja sinulle jää aikaa harrastaa ja nauttia yhteisestä ajasta perheen ja ystävien kanssa. Luonto, kaunis elinympäristö ja monipuoliset harrastusmahdollisuudet tekevät seudustamme houkuttelevan asumispaikan. Mikkelin seudulla asut samalla rahalla paljon väljemmin ja jopa rantamaisemissa, tai vaihtoehtoisesti voit säästää asumiskuluissa mukavasti nykyiseen elämään verrattuna. Isoimmatkin koulut ovat pienempiä, naapurustoissa yhteisöllinen henki ja harrastuksiin – joita on tarjolla paikkakuntien kokoon nähden reilusti – lyhyt matka. Seutu tarjoaakin hyvän ja turvallisen kasvuympäristön lapsille ja nuorille. Sitä paitsi näkemistä ja tekemistä riittää ympäri vuoden ja täällä järjestetään paljon myös lapsiperheille suunnattuja tapahtumia. Elämänlaatu on täällä maaseutukaupungissa ja lähikunnissa mainio ja rytmikin leppoisa.

Mikkelin seudulla päivähoito tarjoaa lapselle hyvän päivän, joka päivä. Päiväkotihoidon lisäksi vaihtoehtona ovat esimerkiksi perhepäivähoito tai  avoin varhaiskasvatus. Päivähoidon palveluita on saatavilla tarvittaessa myös ilta- ja yöaikaan sekä viikonloppuisin.

Seudulta löytyy varmasti myös sopiva eskari tai koulu jokaiselle. Esiopetus järjestetään pääasiassa päiväkodeissa.

Peruskouluun siirryttäessä perinteisen ala- ja yläkouluopetuksen mahdollisuuksia laajentavat muun muassa koulujen painotukset, kuten musiikkiluokat ja liikuntaluokat.

Mikkelin seudulla on palveluja tietenkin myös erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille.

Tutustu sivupalkista, mitä Mikkeli ja Mikkelin seudun kunnat Hirvensalmi, Juva, Kangasniemi, Mäntyharju, Pertunmaa ja Puumala tarjoavat lapsiperheille.

Tutustu lisää elämiseen Mikkelin seudulla asumisen, harrastuksien ja vapaa-ajan vieton sekä työn, yrittäjyyden ja opiskelun sivuillamme.

Eroa kiireestä -blogi

Lue kokemuksista, elämästä ja asioista Mikkelissä ja seudun kunnissa. Kirjoittajat edustavat eri tahoja ja kertoilevat erilaisista asioista – ihmiseltä ihmiselle. Toivottavasti saat eväitä elämäsi remonttiin ja uuden suhteen solmimiseen – Mikkelin seudulle. Oikein mukavia lukuhetkiä!

Suvi Torniainen lumitöissä. Juva. Kuva Anne Ahonen.

Juvemmalle, Juvemmalle!

Mari Meriläinen Kangasniemi. Mikkelin seutu.

Ihanan tavallista!

Liisa Kokko Mikkelin Anttola.

Äkkiä Anttolassa.

Mekin valitsimme Mikkelin seudun!

Lue kiireestä eronneiden, muuttaneiden, pitkään asuneiden ja yritysten tunnelmia. Miksi Mikkelin seutu? Mikä muuttui, mikä yllätti, missä ollaan nyt? Lue, miksi Mikkelin seudulla viihdytään!