Pertunmaa – kasvun paikka

Muuttaessani puolisoni kanssa Pertunmaalle vuonna 2014, oli minulla yksi vaatimus, kuntosali pitää kunnasta löytyä. Ja löytyihän se, joten tämän puolesta muutto Helsingistä Pertunmaalle sopi minulle hyvin. Nopeasti tein muutamia havaintoja ja parannusehdotuksia kuntosalista. Toimitin listan tarvikkeista kustannuksineen päivineen kuntaan ja kohtapuoliin oli puutteet jo korjattu. Kunnan suopea reagointi uuden asukkaan ehdotuksiin loi minulle kuvan ”täällä homma toimii, kiitos!”

Vaihtelun vuoksi käyn välillä kunnan tarjoamilla ryhmäliikuntatunneilla. Pieneksi kunnaksi meillä on asiat aika hyvin. Löytyy oma liikunta- ja hyvinvointiohjaaja sekä Itä-Hämeen kansalaisopiston tanssi- ja liikuntakursseja. Lisäksi hiihtoladut ovat näin talvisin kunnossa.

Kesäisin meillä on suuren suosion saavuttanut Pertun Pyrähdys -liikuntatapahtuma, jossa olen ollut puuhamiehenä. Lajeina ovat 0,3 km uinti, 2,2 km juoksu ja 10 km pyöräily. Tervetuloa osallistumaan myös vuonna 2022!

Otso Paakkinen joulupukkina. Pertunmaa. Mikkelin seutu.Ja jotta mieli ja ruumis pysyisivät tasapainossa, niin onhan sitä päätäkin treenattava. Tulin tähän johtopäätökseen jouluaattona 2014, tällöinkin Perunmaalla. Kymmenen paikkaa kiersin joulupukkina uudella paikkakunnalla ja kierroksen jälkeen tuntui, että pystyisin vielä parempaan. Kuinka kehittäisin itseäni Pertunmaalla paremmaksi esiintyjäksi? Vastaus löytyi Itä-Hämeen kansalaisopiston kuvastosta. Alkuvuodesta 2015 löysin itseni jo Pertunmaan nuorisoseuran näytelmäkerhon harjoituksista. Hullua, naurettavaa, lapsellista, herkkää, hauskaa, kasvattavaa ja kaunista. Hoidon tarpeessa olin ollut jo pitkään ja nyt löysin näytelmäkerhosta itselleni vertaistukiryhmän, kiitos myös tästä.

 

 

Ryhmäkuva. Pertunmaan nuorisoseura. Mikkelin seutu.Esiintyminen on näyttämötaiteessa vain jäävuoren huippu, se mitä annetaan ulospäin. Todellinen kehittyminen tapahtuu sisimmässäsi. Esiintymisen ei itsessään edes tarvitse olla se ykkösjuttu, vaan se kuinka kasvat ja kehityt ihmisenä. Sama pätee myös liikuntaan. Ulkoinen olemus on vain pinnallinen tulos siitä, mitä olet saanut niistä tuhansista hikisistä tunneista. Sanoisin, että myös liikunnassa suurin kehitys tapahtuu sisälläsi.

Otso Paakkinen kuntosalilla. Pertunmaa. Mikkelin seutu.Nykymaailman hektinen meno ei kannusta ihmistä syvempään itsetutkiskeluun. Haetaan pikavoittoja ja nopeita tuloksia. Kuntosalilla käymisen olisin voinut lopettaa jo kymmenen vuotta sitten, jos ainoa kasvun mittani olisi hauiksen ympärys! Samoiten näytelmäkerhon olisin voinut lopettaa jo muutamien ensi-iltojen jälkeen, jos esiintymisjännityksen voittaminen olisi ollut ainoa motivaattorini. Kasvun ja kehityksen mitta täyttyy meissä jokaisessa tavallaan, mutta ei kenessäkään ilman panostusta. Niin kuin ei puu juurru hiekkaan, ei ihminenkään voi kasvaa tyhjästä. Se mitä syötät sisääsi, on pohjana kasvullesi. Harkitse siis tarkkaan, kuinka itseäsi ravitset.

Tämän kaiken olen minä Pertunmaalla nyt kahdeksan vuotta kasvaneena oppinut, kiitän jälleen.
Maalle muuttava ei voi olla liian ronkeli, niillä mennään mitä tarjotaan, tai sitten on kehitettävä itse itselleen mieleistä toimintaa. Maalle muuttavan olisi hyvä olla aktiivinen, joustava, avulias ja ennen kaikkea itseohjautuva. Mitään ei tapahdu, jollet näe itse vaivaa. Mutta maalla on mahdollisuuksia, jos otat härkää sarvista kiinni. Tule sinäkin kasvamaan maalle, Pertunmaalle!

Otso Paakkinen
sähköalan yrittäjä ja Joulupukki
Sähköpalvelu Salama Siili

Teksti: Otso Paakkinen
Kuvat: Otso Paakkinen, ryhmäkuva Pertunmaan nuorisoseura