Puumala – mahtavat puitteet asumiseen, tekemiseen ja opiskeluun

Ajatus opiskelusta on aina tuntunut jotenkin kaukaiselta, koska olin ajatellut, että pitää lähteä pois kotoa. Mutta nyt ei tarvinnutkaan.

Aiemmin piti ajella pitkiäkin matkoja ja muuttaa opintojen perässä toiselle paikkakunnalle. Näin tein minäkin silloin, kun opiskelin sairaanhoitajaksi Savonlinnassa. Viimeisen vuoden ajoin joka päivä edestakaisin kouluun, koska kaipasin kotiin Puumalaan. Silloin ajattelin, että en enää ikinä opiskele, ei ole miun juttu. Kuitenkin reilun kymmenen työvuoden ja parin lapsen jälkeen ajattelin, että miksipä ei.

Niinpä huomasin etsiväni Kaakkois-Suomen ammattikorkean, XAMKin sivuilta opintoja itselleni. Haut olivat menneet jo umpeen, mutta huomasin polkuopinnot, joihin oli tulossa haku. Kun yritin tasan klo 9 olla painamassa nappia, jotta saan opiskelupaikan, tajusin että ihan oikeasti haluan päästä kouluun, että harmittaisi tosi paljon, jos en paikkaa saisi. Onneksi paikka tuli saatua.

Etäopiskelua luonnon keskellä. Puumala. Mikkelin seutu.
Etäopiskelua luonnon äärellä.

Opiskelen siis YAMK-polkuopintoina kehittämistä ja johtamista. Koulua on kahtena päivänä kuukaudessa ja lähipäivät tapahtuvat TEAMSin välityksellä. Normaalitilanteessa koulua käytäisiin lähipäivinä paikan päällä Savonlinnan kampuksella, mutta COVID:in vuoksi mennään nyt näin. Tehtävät tehdään sitten omassa tahdissa kotona, itsekseen tai ryhmissä. Ajattelin aluksi, että ryhmätöiden tekeminen etänä olisi haastavaa, mutta ensimmäisen ryhmätyön jälkeen tajusin, että eihän tää oo yhtään hullumpi homma. Joku ryhmästä oli Sulkavalta, joku Jyväskylästä ja joku vielä jostain kauempaa.

Kotona opiskelu on siinä mielessäkin ihanaa, että saa juoda aamukahvit omalla terassilla luonnon keskellä, kone pöydällä. Voi olla hiukset pystyssä, jos siltä tuntuu. Tauolla on mahdollisuus käydä vaikka luonnossa lenkillä tai jos siltä tuntuu, niin ottaa päiväunet.

Opiskelu työn ohella
Melkein kaikki meidän ryhmämme opiskelijat opiskelevat työn ohessa, vain muutamat ovat ottaneet opintovapaata. Pääsääntöisesti lähipäivät on sijoitettava vapaapäiviin, toki työnantajani Essoten puolelta sain kaksi opiskelupäivää ns. firman piikkiin. Kuitenkin opiskelu on niin itsenäistä, että sitä voi tehdä oikeastaan milloin ja missä vain. Ja työnantajani on ollut erittäin myötämielinen opintojeni suhteen, vapaat kyllä järjestyy niille päiville, kun ns. lähipäiviä on.

Jenni Hakkaraisen harrastusvälineitä. Puumala.Tuki on tärkein
Kahden pienen lapsen äitinä, toinen koululainen ja toinen vielä päikkäri-ikäinen, sitä joskus miettii, että miten tässä kerkeää mitään opiskelemaan. Mutta kyllä sitä kerkeää, jostain joutuu tietenkin välillä tinkimään. Harrastuksille, niin omille kuin lapsienkin, on kuitenkin vielä löytynyt aikaa ja niitä Puumalasta kyllä löytyy. On jumppia ja miun muutama vuosi sitten uudelleen aloittamasta salibandysta on tullut ihan paras nollauskeino kaikkeen hulinaan. Kesäisin Säbäcats-salibandyn korvaa PuVin pesäpallo. Ystävät, joita joukkueista oon saanut, jaksaa tsempata, puhumattakaan ystävistä harrastusten ulkopuolella. Ja perhe tukee haluani opiskella ja kehittää itseäni lisää ammatillisesti. Myös oman pienen opiskelukavereista koostuvan ryhmän tuki on ollut korvaamatonta. On tunne, että tässä ei olla yksin ison asian äärellä. Ilman näitä ei kyllä ihminen pärjäisi.

En voi sanoa, että opiskelu sopii kaikille. Jokaisella on omat elämäntilanteensa ja niiden mukaan pitää elää. Mutta se, missä sitä opiskelua voi tehdä, ei ole enää kiinni siitä, missä asut ja elät. Etänä opiskelu onnistuu pääsääntöisesti joka paikasta, missä vaan nettiyhteydet toimivat.

Tervetuloa elämään Puumalaan!

Jenni Hakkarainen
koti, perhe, työ ja YAMK-opinnot Puumalassa

 

Teksti ja kuvat: Jenni Hakkarainen