Anu Palhomaa Hirvensalmi. Yrittäjä Saunankaunis yrityksessä.

Tunnelmallista talvea Hirvensalmella

Anu Palhomaa Hirvensalmi. Yrittäjä Saunankaunis yrityksessä.

Tunnelmallista talvea Hirvensalmella

Pakkanen paukkuu nurkissa ja puut notkuvat suuren lumimäärän alla. Suuret kinokset ja lumikasat houkuttelevat lapsia laskemaan mäkeä, peuhaamaan ja rakentelemaan […]

Eevamari Lahtinen. Volat Mikkeli. Kuva Anna-Katri Hänninen.

Tärkeimpien äärellä Saimaan rannalla

Vuosi 2020 oli käänteentekevä. Maailmalle se tarkoitti pandemiasta aiheutuvia mullistuksia, minulta se kysyi: missä on koti? Synnyin entisessä Mikkelin maalaiskunnassa, […]

Paula Liukkonen pyöräilemässä. Hirvensalmi.

Joulutervehdys Hirvensalmelta

Ihana joulu kaikkineen on täällä taas. Oi, niitä lapsuuden jouluja, niistä meillä on muistissa ne parhaat. Koulun kuusijuhlat, kaikki ohjelmat […]

Tiia Korhonen-Arkko. Kangasniemi.

Moottoritien varrelta maaseudun rauhaan

Kaksi vuotta sitten eteen tuli mahdollisuus, joka oli ollut jonkinlaisena haaveena jo pitkään. Uusi elämäntilanne tarjosi hypyn tuntemattomaan. Viiden lapsen […]

Titta Kyllönen Mäntyharju. Kuva Tiina Rantanen.

Maalta kaupunkiin ja takaisin maalle, junantuomina Mäntyharjuun

Läksin aikoinaan vastentahtoisesti Suomussalmelta Helsinkiin silloisen poikaystävän työn perässä – minulla oli vakityö Metsähallituksella, Hossan retkeilyalueella oppaana. Suoraan metästä keskelle […]

Maria Tuuliainen ja Emmi Tuovinen Juva.

Juva – mahdollisuuksien kunta

Moi blogin lukijat! Mukavaa, että olet löytänyt Eroa kiireestä -sivuille. Täällä kirjoittelee kaksi Juvan lukion opiskelijaa. Olemme molemmat lukion toisella […]

Sanna Saloviin suppailemassa. Haukivuori Mikkeli.

Yrittäjyys ja yhteisöllisyys maaseudun tulevaisuutta rakentamassa

Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni Haukivuorella ja vannoin itselleni, etten enää koskaan palaa siihen tuppukylään. Kävin kääntymässä mm. Jyväskylässä ja Oulussa, […]

Sanna Korhonen Hanhiniitty. Puumala.

Elämänvalinnat

On aikainen aamu. Tämä hetki työntäyteisen päivän edessä tuntuu juuri oikealta hetkeltä pysähtyä hetkeksi ajattelemaan ja kirjoittamaan tätä kaikkea. Elämää […]

Lasse Wikman studiossa. Kuva Sari Heikkilä Mäntyharjun valokuvaamo.

Minun Mäntyharjuni

Tulimme Helsingistä viettämään kesälomaa tuttavien mökille Mäntyharjulle.  Vanhempani kiintyivät paikkakuntaan ja ostivat pienen tontin järven rannasta. Siitä lähtien vietimme kaikki […]

Vuoropäiväkoti Ompun lapsia piirtämässä. Hirvensalmi.

Hirvensalmen varhaiskasvatuksen vahvuudet ovat lähiluonnossa

Heippa! Meillä täällä Hirvensalmella järjestetään varhaiskasvatusta kunnallisessa päivähoidossa, koulun esiopetuksessa ja seurakunnan kerhoissa. Kunnallisen varhaiskasvatuksen piiriin kuuluvat vuoropäiväkoti Omppu, Lahnaniemen […]

Kaisa Karlsson Pertunmaa.

Päivähoitomaksut korkeita? Olisivat ne Pertunmaallakin, jolleivat olisi ilmaisia

                                        […]

Järvimaisema Juva.

Oma koti järven rannalla? Juvalla on tontteja, mistä valita

Haaveiletko kodista maaseudun rauhassa, lähellä monipuolisia ja toimivia palveluita? Vai siintääkö mielessäsi vapaa-ajanasunto rantatontilla, puhtaan luonnon helmassa? Juvalla on tontteja, […]

Mari Hytönen Essote Mikkeli. Kuva Tommi Kirvesniemi.

Aktiivista arkea Mikkelissä ja työtä Essotella

Muuttokuorma suuntasi Savonlinnasta Mikkeliin vuonna 2015, töiden perässä tietenkin. Pääsin tuolloin UPM Pellokselle konttorihommiin. Mikkeliin asettumisesta kiitokset kuuluvat siis tuolloiselle […]

Tuomas Laitinen letun paistossa Tahkomaen tohinoissa Kangasniemellä.

Huono maalainen

Olen huono maalainen. En puhdista omaa tienpätkääni talvisin, vaikka meillä on monta traktoria. Monelle oma tienpätkä voi olla juuri se […]

Eeva-Liisa Isosaari Puumala.

Talvinen elämyspäivä

Runonpätkä putkahtaa mieleeni kesken kaiken. Äh, ei kait nyt. Voihan nenä, ja sitten mentiin. Ajatuksissa. ”Meren yllä on tummuva yö, […]

Jenni Oksanen Mikkeli.

Thaimaan rannat vaihtuivat elämään Mikkelissä

Asuin koko lapsuuteni Varkaudessa ja kun lähdettiin ”isolle kirkolle”, oli Mikkeli se paikka, jonka ohi ajetaan. Lukion jälkeen suuntasin Mikkeliin […]

Piia Mäkilä Mäntyharju.

Diginatiivin kasvatusprojekti Mäntyharjulla

Voi kuulostaa dramaattiselta, mutta minä palasin Mäntyharjuun kasvattaakseni täällä tyttäreni. Minulle merkitsee todella paljon, että täällä pystyn mahdollistamaan hänelle omakotitalolapsuuden, […]

Parturi-kampaaja Eija Bordi.

Vain elämää Hirvensalmella

Maaseudun tyttönä olen ihastunut Hirvensalmeen asuinpaikkana. Olen viihtynyt Hirvensalmella jo 19 vuotta, josta suurimman osan maaseudulla ja viimeiset kuusi vuotta […]

Maria Tuuliainen, Riina Laakso ja Emmi Tuovinen Juvan lukiosta.

Lukiolaisten mietteitä Juvasta ja sen tulevasta yhtenäiskoulusta

Moikka! Olet varmasti huomannut uuden yhtenäiskoulun kohoavan Juvan keskustaan. Rakennuksen etenemistä me lukiolaiset seuraamme välituntisin ikkunasta. Uuden koulurakennuksen saaminen oli […]

Mikkelin seudun piirretty kartta.

Töihin Etelä-Savoon?

Kirjoitus on julkaistu TE-palvelujen Suotuisa suunta -blogissa heinäkuussa 2019. Tekstin julkaisemiseen sivustollamme on lupa haastattelijalta ja blogin ylläpitäjältä. (Heli Pakonen, psykologi / TE-puhelinpalvelujen Uraohjaus) — Jos omalla […]