
Puumala – mahtavat puitteet asumiseen, tekemiseen ja opiskeluun
Ajatus opiskelusta on aina tuntunut jotenkin kaukaiselta, koska olin ajatellut, että pitää lähteä pois kotoa. Mutta nyt ei tarvinnutkaan. Aiemmin […]


Ajatus opiskelusta on aina tuntunut jotenkin kaukaiselta, koska olin ajatellut, että pitää lähteä pois kotoa. Mutta nyt ei tarvinnutkaan. Aiemmin […]

Nykyisin valtava opiskeluvalikoima ulottuu Pertunmaankin kaltaiseen maalaispitäjään saakka, sillä etäopiskelu on tullut jäädäkseen. Siinä missä ennen istua törötettiin oppilaitoksen penkkiä […]

Asun puolisoni ja kolmen koiran kanssa Kangasniemellä Vuojalahdessa, Harjunmaan kylässä. Olen käynyt Mikkelissä töissä kohta kahdeksan vuotta tilitoimistossa ja puolisoni […]