Katariina Ryhänen. Mikkeli.

IT-työntekijän arki Saimaan äärellä

Katariina Ryhänen. Mikkeli.

IT-työntekijän arki Saimaan äärellä

Työskentelen tiedonhallinnan konsulttina Fujitsu Finlandin Mikkelin toimipisteessä. Fujitsu perusti toimipisteen Mikkeliin muutamia vuosia sitten, ja toimipiste toimii samalla myös Fujitsun […]

Miina Kakko. Polaria, Mäntyharju.

Kehittyvä, inhimillinen ja kestävä eli Polaria

Taisi olla vuosi 2013, kun ensimmäistä kertaa kävelin sisään Polarian, tuolloisen Vakiometallin ovista. Olin silloin 16-, nyt 24-vuotias, ja takana […]

Jarkko Kettunen, Tehomet. Kangasniemi. Kuva Ilpo Aalto.

Puulan maisemissa hoituvat myös kansainväliset tehtävät

Maalaispoika Olen aito maalaispoika, sillä synnyin ja kasvoin Vuojalahden kylässä yhdentoista kilometrin päässä kirkonkylältä. Nuoret vanhempani ostivat Kangasniemen kunnalta edullisen […]

Eevamari Lahtinen. Volat Mikkeli. Kuva Anna-Katri Hänninen.

Tärkeimpien äärellä Saimaan rannalla

Vuosi 2020 oli käänteentekevä. Maailmalle se tarkoitti pandemiasta aiheutuvia mullistuksia, minulta se kysyi: missä on koti? Synnyin entisessä Mikkelin maalaiskunnassa, […]

Sanna Saloviin suppailemassa. Haukivuori Mikkeli.

Yrittäjyys ja yhteisöllisyys maaseudun tulevaisuutta rakentamassa

Vietin lapsuuteni ja nuoruuteni Haukivuorella ja vannoin itselleni, etten enää koskaan palaa siihen tuppukylään. Kävin kääntymässä mm. Jyväskylässä ja Oulussa, […]

Vuoropäiväkoti Ompun lapsia piirtämässä. Hirvensalmi.

Hirvensalmen varhaiskasvatuksen vahvuudet ovat lähiluonnossa

Heippa! Meillä täällä Hirvensalmella järjestetään varhaiskasvatusta kunnallisessa päivähoidossa, koulun esiopetuksessa ja seurakunnan kerhoissa. Kunnallisen varhaiskasvatuksen piiriin kuuluvat vuoropäiväkoti Omppu, Lahnaniemen […]

Mari Hytönen Essote Mikkeli. Kuva Tommi Kirvesniemi.

Aktiivista arkea Mikkelissä ja työtä Essotella

Muuttokuorma suuntasi Savonlinnasta Mikkeliin vuonna 2015, töiden perässä tietenkin. Pääsin tuolloin UPM Pellokselle konttorihommiin. Mikkeliin asettumisesta kiitokset kuuluvat siis tuolloiselle […]

Tuomas Laitinen letun paistossa Tahkomaen tohinoissa Kangasniemellä.

Huono maalainen

Olen huono maalainen. En puhdista omaa tienpätkääni talvisin, vaikka meillä on monta traktoria. Monelle oma tienpätkä voi olla juuri se […]

Jenni Oksanen Mikkeli.

Thaimaan rannat vaihtuivat elämään Mikkelissä

Asuin koko lapsuuteni Varkaudessa ja kun lähdettiin ”isolle kirkolle”, oli Mikkeli se paikka, jonka ohi ajetaan. Lukion jälkeen suuntasin Mikkeliin […]

Parturi-kampaaja Eija Bordi.

Vain elämää Hirvensalmella

Maaseudun tyttönä olen ihastunut Hirvensalmeen asuinpaikkana. Olen viihtynyt Hirvensalmella jo 19 vuotta, josta suurimman osan maaseudulla ja viimeiset kuusi vuotta […]

Martti Ripaoja Juva.

Seuraavaksi me ehkä perustamme Juvalle yliopiston

Kun joku kysyy, olisiko Juva hyvä valinta asuinpaikaksi, vakiovastaus on vastakysymys: juvalaisilla vai ilman? Minä olen tietysti tottunut, kun peilistä […]

Okkolan lomamökkien yrittäjä Paula Okkola Puumala.

Onko Puumalassa tarpeeksi tekemistä?

Muuttaessani Puumalaan reilut 30 vuotta sitten rakkauden perässä, muistan ihmetelleeni ensin kovin: ”Mitä täällä oikein talvella tehdään?”  Silloin matkailuyrityksemme sesonki […]

Kari Liimatainen, Marko Salmikunnas ja Joni Liukkonen Haukarting Hirvensalmi.

Haukarting on yhteisöllisyyden ilmentymä

Unelman toteutuminen mahdollistaa täysipainoisen nuorisotyön Kaksi vuotta sitten saunan lauteilla syntyi ajatus, jonka ansiosta sisäkarting-rata toteutui Hirvensalmelle. Ajatuksesta tuli totta, […]

Kalevi Niemi Xamk Mikkeli.

Kalevankangas – luontopolulta konserttiin, sienimetsästä salille

Nykyihmisen on välttämätöntä harrastaa liikuntaa, koska evoluutio on muovannut meistä liikkuvan olennon. Yksinkertaisesti on vain niin, että ihmisen pitää liikkua […]

Cecilia Mattila Puumala.

Terveisiä Suomen Las Vegasista!

Etelä-Suomen Sanomissa kirjoitettiin 21.10., että Puumala on Suomen Florida. Kyllä meillä on täällä paljon yhtäläisyyksiä Floridan kanssa, mutta itse kuvailisin […]

Tero Kämppi Proenco Pertunmaa.

Renkaan vaihtoa ja muita yrittäjän kiireitä Pertunmaalla

Talvi tuli tänä vuonna aikaisin, niin yrittämismielessä kuin ihan luonnonkin puolesta. Luonnon osalta taisi myös mennä jo, ainakin toistaiseksi. Hyviä […]

Mipron henkilöstöpäällikkö Kati Riittinen Mikkeli.

Töihin Mikkeliin – yhdistä Mikkeli, mökkikunta, kotikunta

Työskentelen Miprolla henkilöstöpäällikkönä ja törmäsin Solmu-projektiin rekrytointikumppanimme kautta. Mietimme Psyconin kanssa, kuinka muualla asuvia houkutellaan töihin Mikkeliin ja autetaan kotoutumaan […]