Vuosi 2020 oli käänteentekevä. Maailmalle se tarkoitti pandemiasta aiheutuvia mullistuksia, minulta se kysyi: missä on koti?
Synnyin entisessä Mikkelin maalaiskunnassa, kasvoin lapsuuteni Hietasen pikkukylässä ja koulutien aloitin Soikkalan ala-asteen kyläkoulusta. Oppilaita oli koko koulussa vajaa kaksikymmentä. Yläluokka ja alaluokka, kaksi opettajaa ja koululla asuva talonmies, joka toimi myös keittäjänä. Rymyttiin metsissä, leikittiin siskon kanssa barbeilla, poljettiin Hietasen järven kirkkaaseen veteen uimaan. Lapsuuteen kuuluivat yhtälailla perisuomalainen hiihto ja mummon neulomat villasukat kuin television, internetin ja kännyköiden kasvava ikkuna koko maailmaan.
Ympyrät kasvoivat vuosi vuodelta. Soikkalan koulusta Otavan ala-asteelle, Rantakylän yläasteelle, Lyseon lukioon, Helsingin kauppakorkeakouluun, Aalto-yliopistoon ja opiskelijavaihtoon Meksikoon ja Costa Ricaan. Ylioppilaaksi, kandidaatiksi, maisteriksi, työelämään ja vanhempien esimerkkiä seuraten yrittäjäksi. Matkoille uusille mantereille, ja kuukausiksi New Yorkiin.
Vuonna 2018 palasin Helsinkiin, jonne oli ajatuksena asettua pitkäksi aikaa. Aloittavana yrittäjänä uskoin Pohjolan parhaan maaperän löytyvän maamme pääkaupungista, jossa minulla oli jo valmiiksi laajat verkostot. Muutin Laajasaloon, nopeasti kehittyvälle, meren ympäröimälle ja luonnonkauniille alueelle Itä-Helsingissä. Luova yritystoiminta pääsi hyvin jaloilleen, ja parissa vuodessa rakensin hienoja asiakassuhteita.
Tuli vuoden 2020 maaliskuu ja mikroskooppinen virus, joka laittoi koko maailman polvilleen. Joka tuutti huusi maailmankuvaamme horjuttavia viestejä terveydestä, yksilönvapaudesta ja taloudesta. Yrittäjille maalattiin karuja kuvia vääjäämättä päälle vyöryvästä taantumasta. Minutkin valtasi pelko tulevasta. Selviääkö nuori yritykseni, kestääkö toimeentuloni? Ovatko läheiseni turvassa, voinko tavata heitä?
Toisin kuin moneen muuhun yrittäjään, minuun koronakevät ei iskenyt kovaa. Graafisena suunnittelijana ja viestintäkonsulttina työni siirtyivät kevyesti kotitoimistoon, ja kysyntä jatkui. Palaverit ja yhteinen työskentely siirtyivät etätapaamisiksi, ja vapaa-aika meni lähimetsissä ja pururadoilla. Rajoitusten liennyttyä kesällä pääsin myös viettämään pitkiä aikoja kotiseudullani Mikkelissä. Työt rullasivat myös Saimaan rannalta käsin, ja kesäloma meni seilatessa, sienestäessä ja mökkeillessä.
Saimaalla läheisten seurassa ja yksinäisyydessä vietetyt viikot väänsivät jonkun vivun asentoon, joka jäi päälle. Helsinkiin palattuani en päässyt yli ajatuksesta, että paikkani on Saimaan luonnossa. Niinpä jatkoin pitkiä visiittejä Mikkeliin, jossa päivävuokrasin työpöytää yksinyrittäjien kollektiivi Volatilta. Syksyllä samalta kylältä löytyi rinnalle myös kumppani. Ja kun avautui mahdollisuus muuttaa Saimaanrantakämppään, tuntui, että kaikki vivut osoittavat kaakkoon.
Helsinki on minulle edelleen tärkeä paikka, ison osan sosiaalisesta elämästäni ja työkuvioistani keskityttyä pääkaupunkiin. Niinpä järjestin osa-aikaisen kimppakämpän Helsinkiin, jonne 2,5 tunnin junamatka on kevyt taittaa. Maailman ollessa etämoodissa tosin visiitit etelään ovat olleet harvassa, ja Mikkelin väljyys, helppous ja hiihtoladut viehättävät. Arkeen iloa tuovat läheisten lisäksi Volatin luova työyhteisö, vakkarikahvila Kirjalan kahvipaahtimo, ihana Yoga Studio Mikkeli, ja hyvän ruuan ystävälle muun muassa Domin pizza ja Tertin Kartano tarjoavat parasta.
Ja vaikka nainen välillä lähteekin Mikkelistä, passissa tulee aina lukemaan syntymäkotikuntana Mikkelin mlk.
Eevamari Lahtinen
saimaalainen luova yrittäjä, eevamari.com
etätyöläinen
Teksti: Eevamari Lahtinen
Kuvat: Eevamari Lahtinen, pääkuva Anna-Katri Hänninen