”Onko Puumalassa takseja?” kysyn ravintolapöydässä istuvilta paikallisilta. Vantaalaisen naisenalun ilmeisen typerään kysymykseen vastaa muutama kohonnut kulmakarvapari sekä havaittavasti ärtynyt selvitys Puumalan lukuisista taksiyrityksistä. Eletään tammikuuta 2009 ja olen ensimmäistä kertaa poikaystävän kotiseudulla. On tietenkin varmistettava pakoväylä kohti kaupunkia, jos anoppiehdokas osoittautuukin Godzillaksi tai puolisoehdokas taantuu ympäristössä siksi 16-vuotiaaksi, jona on sieltä pois muuttanut.
”Haluan muuttaa Puumalaan”, kuulen palatessani aamuvuorosta keväällä 2011. Excuse me, mutta mitä tapahtui sille miehelle, joka ei koskaan halunnut palata? Entä elämämme Vantaalla, vastaremontoitu koti, ystävät, perhe, rakastamani työ, kaikki? Jos mieli muuttuu, pääseekö takaisin? Vaakakuppi kallistui lopulta ratkaisevasti Puumalan puolelle, joten ”Let’s go, eteenpäin!” huusivat mielessäni ne kaikki kuuluisat mummot siellä kuuluisassa lumessa. Toki koko vaakatelinekin pyllähti kumoon viimeistään, kun tein positiivisen raskaustestin. Puumala, here we come!
Vieläkään en ole hypännyt pakotaksiin. Alussa puumalalaisten erottuva ylpeys kotikunnastaan oli hyvin ärsyttävää. Ihan kiva paikkahan Puumalakin tuntui olevan, mutta verrata sitä nyt Vantaaseen! Nyt minusta on tullut yhtä ärsyttävä. Rakkauteni Puumalaan suorastaan tympii jo puolisoanikin. En usko olevan sattumaa, että Puumalan syntymäpäivä 28.6. on myös minun syntymäpäiväni.
Olen onnellinen tyttäreni ja poikani puolesta heidän saadessaan kasvaa Puumalassa. Täällä heidät kohdataan yksilöinä kerhoissa, päiväkodissa, koulussa, jopa kylänraitilla. Äitini totesi yhteisen kauppareissun jälkeen, kuinka kanssa-asiakkaat olivat huomioineet silloiset 3- ja 6- vuotiaani. ”En minä tiedä kenen kanssa he puhuivat, mutta kaikki he näyttivät tuntevan ja vaihtavan kuulumiset”. Se siitä sosiaalisten suhteiden vähyydestä ja tuppisuisista maaseudun asukeista.
Mittavan urheiluhistorian omaavana surin alkuun, ettei lapsillani tule olemaan samoja harrastusmahdollisuuksia kuin itselläni aikanaan. Tässäkin asiassa voisin kaivautua vartiksi häpeäkuoppaan sanoistani. Ei ole päivää, jona 9-vuotias ei jotain harrastaisi. Lisäksi upeat ulkoilumahdollisuudet ja ilmaiset liikuntasalivuorot lapsille ja nuorille luovat puitteet aktiiviseen ja helppoon arkeen.
Äiti-ihmisen silmissä pikkuinen Puumala keikauttaa valtavan Vantaan kanveesiin nopealla tyrmäyksellä. Täällä lapsiperheitä hellitään monipuolisesti esimerkiksi vauvarahalla, ilmaisella laadukkaalla varhaiskasvatuksella, ilmaisella aamu- ja iltapäivätoiminnalla 0.-3.-luokkalaisille, kotihoidon kuntalisällä, tuetuilla harrastuksilla, laajalla kerhotoiminnalla ja harrastuskyydeillä. Pienet luokkakoot sekä sisäilmaltaan puhtaat toimintatilat eivät ole kaikkialla itsestäänselvyys. Puumalassa tavoitellaankin parhaillaan Unicefin Lapsiystävällinen kunta -statusta.
Puumalassa voi elää niin monenlaista omanlaista elämää. Minä en valinnut leppoista maalaiselämää vaan täyttä elämää joka hetki. Täällä pystyy olla mukana monessa ja kokea itsensä merkitykselliseksi. Mahdollisuudet tehdä ja oppia uutta ovat rajattomat. Kalenterini on täynnä milloin mitäkin ja elän joskus minuuttiaikataululla. Jos olisin Putous-hahmo, hokisin mantraa ”vierivä kivi ei sammaloidu”.
Voisin kuvailla eläväni Norpanpyörässä. Jos siinä vauhti kiihtyy, voi aina ottaa pari loikkaa ja hypätä voltilla Saimaaseen.
Laura Pitkonen
ei leppoista maalaiselämää, vaan täyttä elämää elävä
äiti, vaimo
kauneusalan yrittäjä / Saimaan Lumous, LVI-myyjä / Espit Oy
yhdistysaktiivi / MLL Puumalan yhdistys, kunta- ja seurakuntapäättäjä
Saimaan Lumous kuuluu Hyvän Olon Puumala -yhteisöön.
Teksti ja kuvat: Laura Pitkonen