Kulttuuria ja muuta mukavaa

0,00 

Osastot: ,

Kuvaus

Vapaa-aikaa voi viettää myös kulttuurin parissa. Mikkelin kulttuuripalvelut järjestää kulttuuritoimintaa, tilaisuuksia, esityksiä, konsertteja ja työpajoja eri ikäisille kuntalaisille. Esimerkkeinä suositut Hulivilikarnevaalit ja Museoiden yö.

Konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa järjestetään monenlaisia tapahtumia ja konsertteja. Mikaelin pääsali on saanut nimensä edesmenneen eteläsavolaisen basson Martti Talvelan mukaan. Salin akustiikka on erinomainen ja tunnustettu ja sitä käytetäänkin säännöllisesti konsertteihin ja levytyksiin. Mikaeli on Mikkelin kaupunginorkesterin kotipesä. Kyseessä on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut jousiorkesteri.

Mikaelissa järjestetään vuosittain Mikkelin Musiikkijuhlat, joka on yksi klassisen musiikin merkkitapahtumista. Saamme vuosittain nauttia maestro Valeri Gergijevin ja Mariinski-teatterin huikeista konserteista.

Mikkelissä on paljon historiaa ja museoita. Mikkelin taidemuseo tutkii, dokumentoi ja esittelee kuvataidetta.
Suomen itsenäisyyden ajan sodissa puolustusvoimien päämaja on aina sijainnut Mikkelissä, siksi Mikkeliä kutsutaankin usein päämajakaupungiksi. Päämajamuseo sijaitsee rakennuksessa, josta marsalkka Mannerheim johti talvi- ja jatkosotia. Sinne suunnitellaan Sodan ja rauhan keskus Muistia, joka on interaktiivinen matkailu- ja tietokeskus.

Päämajamuseon vieressä sijaitsee Naisvuoren kallion sisään louhittu Viestikeskus Lokki, josta kaikki päämajan viestiliikenne kulki jatkosodan aikana. Naisvuori onkin todellinen Mikkelin monitoimivuori, sillä sen sisällä on myös arkistolaitoksen tiloja ja uimahalli. Ja päällä on Mikkelin maamerkki, Naisvuoren torni sekä kesäteatteri.

Teatteria ja elokuvia onkin aina tarjolla. Tiesitkö, että Mikkelin kaupunki on edelläkävijä, sillä kaupunki lähti ennakkoluulottomasti mukaan Euroopan ensimmäisen supersankarielokuvan Rendelin luomiseen ja on elokuvan virallinen tuottaja! Elokuvan tapahtumaympäristö on fiktiivinen, mutta tunnistettava Mikkeli.