IT-arkkitehti

Disec hakee osaajia

Mielekästä ja merkityksellistä työtä tarjolla

Etsimme uusia tekijöitä joukkoomme, olemme kasvu-uralla ja meillä on töitä tarjolla hyville tekijöille ja näkijöille. Haemme uusia käsipareja ja innokkaita osaajia joukkoomme vakinaiseen työsuhteeseen. Haluamme löytää monitaitoisia tekijöitä, joilla on mielellään jo kokemusta verkkopalveluiden kehittämisestä, ylläpidosta ja asiakasrajapinnassa olosta. Meistä hyvä uusi disecläinen olisi itsenäiseen yhdessä tekemiseen kykenevä yksilö, joka on halukas kehittymään yrityksemme kasvun myötä uusiin sfääreihin.

Työmaa

Työt liittyvät Disecin palvelujen kehittämiseen yhdessä asiakkaidemme kanssa. Meillä on toimivat palvelut ja tyytyväinen asiakaskunta mutta haluamme kehittyä ja kasvaa Disecinä yhä edelleen. Haemme tekijöitä ja näkijöitä, jotka auttavat meitä tällä tiellä. Tavoitteena on jatkaa jo pitkälle edennyttä ja menestyksekästä kehitystyötä, joten aluksi tarvitaan uusilta käsipareiltamme kokonaisuuden hahmottamisen taitoa ja töiden jatkamisen suunnittelu- sekä toteutuskykyä. Tavoitteena on yhdessä asiakkaiden kanssa jatkojalostaa fiksuja, toimivia ja laadukkaita palveluitamme.

Toimenkuvia tarjolla

Haemme vakituiseen työsuhteeseen:

  •       v Kokeneita ohjelmistokehittäjiä
  •       v DevOps-ammattilaisia
  •         IT-arkkitehtejä
  •         IT-asiantuntijoita

Edellytyksenä näemme

  •         Halu ja kyky kehittyä omassa työssään sekä kasvaa yrityksemme mukana
  •         Projekti- ja palvelunhallinnan osaamista
  •         Näkemystä ja kykyä palveluiden kehittämisestä
  •         Mielellään muutaman vuoden kokemusta ohjelmoinnista
  •         Kykyä hahmottaa kokonaisuuksia ja luoda uutta
  •         Soveltuvaa koulutusta tietotekniikan parista
  •         Oma-aloitteisuutta ja halua kantaa vastuuta tehdessään työtä, jolla on tarkoitus
  •         Halukkuutta työskennellä yhdessä asiakkaidemme kanssa

Eduksesi katsotaan

  •         Kyky itsenäiseen työskentelyyn ja työnsä dokumentointiin
  •         IT-infraosaaminen, koska meillä on oma konehuone
  •         Kyvykkyys ja halukkuus tiimityöskentelyyn, koska me olemme voittoisa joukkue
  •         Kokemus ketterästä kehittämisestä, ehkäpä palveluiden muotoilustakin
  •         Tietokantaosaaminen, analytiikan tuntemus
  •         Työkokemus monipuolisten ja liiketoimintakriittisten verkkopalveluiden kehittämisestä
  •         Kokemusta tiedonhallinnan, arkistoalan ja/tai terveydenhuollon maailmasta

Tarjoamme

Me uskomme asiantuntevaan, ammattitaitoiseen ja ihmisläheiseen työskentelyotteeseen, jotka ovat meidän disecläisten arvojen mukaisia. Mukavan tekemisen meiningin lisäksi tarjoamme paikan kasvavasta yrityksestä, jossa tehdään mielekästä työtä, jolla on tarkoitus. Meiltä saa kilpailukykyisen palkan, huipputason työvälineet, mukavat työkaverit ja mielenkiintoiset työtehtävät. Fiksusta älytyökännykästä, etätöistä, työterveydenhuollosta, kuntosalista, lounareista, kannustepalkkauksesta, työsuhdepolkupyöristä yms. eduista disecläisenä saat kuulla lisää ottaessasi meihin yhteyttä.

Lisätiedot

Työtehtävien tarkempi sisältö, nimike, palkkaus ja edut sovitaan henkilökohtaisten neuvottelujen pohjalta. Työ alkaa sopimuksen mukaan ja haemme tekijöitä mielellään pitkäaikaiseen sekä menestyksekkääseen työsuhteeseen. Mikäli kiinnostuit, kerro meille itsestäsi lähettämällä hakemuksesi CV:n kera palkkatoiveella osoitteeseen rekry@disec.fi.