Yrittäjyys-unelma toteutui 15 vuoden päästä

Talvimaisema Hirvensalmi. Kuva Pia Komppa.Ulkona on paukkuva pakkanen ja korkeat nietokset, mutta ajatukset ovat jo kovasti nurkan takana olevassa kesässä. Yrittäjänä on aina ajateltava tulevaa, tätä hetkeä ja mennyttä. On tehtävä suunnitelmia eteenpäin, mietittävä miten tässä hetkessä työt hoidetaan ja summattava miten meni kulunut kesä, syksy ja joulun aika. Mutta sitähän yrittäjän elämä on. Ja siitä nautin.

Tiesin jo nuoruudessa, että haluan yrittäjäksi, tekijäluonteinen kun olen. Valmistumisen jälkeen tuli perhe ja turvallinen työ valtion leivissä. Siinä oli hyvä kasvattaa lapset, kun toimeentulo oli turvattu.
Tein virkatyön ohella vuosia keikkatöitä viikonloppuisin pitopalvelulle ja heti ensimmäisen keikan jälkeen ajattelin, että voi kun tämä joskus olisi minun. Ja unelmista tulee totta, 15 vuoden päästä unelma toteutui yrityskaupan kautta. Nyt neljä vuotta tätä tehtyäni, korona-ajasta huolimatta, olen viihtynyt. Ehkä en voi sanoa, etten päivääkään vaihtaisi pois, mutta töihin on ilo mennä jokainen päivä.

Pitopöytä Hirvensalmella. Kuva Pia Komppa.

Voileipäkakku. Kuva Pia Komppa Hirvensalmi.

 

 

 

 

 

 

 

Koronan tultua keskuuteemme keväällä 2020, päädyin tekemään toisen yrityskaupan, jossa vahvistin jo toimivaa yritystäni lounaskahvilalla, hautaustoimistolla sekä vanhusten ateriapalvelulla. Apua yrityskauppoihin sain Mikkelin seudun Uusyrityskeskukselta Heli Tavastilta. Heliltä sain asiantuntevat neuvot yrityksen perustamiseen sekä yrityskauppoihin. Ilolla palvelemme nyt asiakkaita niin ilon ja surun hetkellä. Tutuksi ovat tulleet Hirvensalmen paikalliset ja kesäasukkaat. Iloiset tervehdykset kaikuvat puolin ja toisin, kun mökkiläiset palailevat taas mökeilleen.

Aamulla oli pakkasta -25 astetta ja auringon nousua katsellessani, ajattelin, että näin on hyvä!
Jokaisesta päivästä ja hetkestä löytyy hyvää. Ja meillä tehdään töitä, oli ulkona – 25 tai + 25 astetta. Jos kaupungin ruuhkat ahdistaa, niin täällä Hirvensalmella ei ole niistä tietoa. Iloisesti moikataan aamulla vastaantulijaa. 😊

Ilta-aurinko ja laituri Hirvensalmi. Kuva Pia Komppa.Haluaisitko sinä tulla töihin ja asumaan näihin maisemiin? Meillä olisi tällä hetkellä tarvetta lounaskahvilaan sekä pitopalveluun iloiselle asiakaspalvelijalle, joka ei pelkää ruuanlaittoa ja jolta autoilu sujuu kelissä kuin kelissä. Aluksi voi kokeilla vaikka kesän ajan, ja jos sen jälkeenkin tuntuu yhtä hyvältä kuin minusta, niin jatkaakin saa. 😊
Ja apua löytyy muuttoon, asunnon etsimiseen yms. Ota rohkeasti yhteyttä! Aina kannattaa muutenkin ottaa yhteyttä suoraan yrittäjiin, mikäli on työpaikkaa vailla. Usein työtä saattaa olla tarjolla ns. hiljaisessa haussa. Eli nykäise hihasta tai soita, jos vaikka meillä olisi samat tarpeet 😊

 

 

Pitopalvelu Pitoaitta Hirvensalmi. Kuva Pia Komppa.

 

Pia Komppa
joka paikan höylä
yrittäjä Pitopalvelu Pitoaitta, Lounaskahvila Puulanaitta, Hirvensalmen hautauspalvelu

Teksti ja kuvat: Pia Komppa