Joulun taikaa Pertunmaalla

Talvella Pertunmaalla on todella pimeää, ei siitä mihinkään pääse.  Sanomattakin on selvää, että katuvaloja ei mökkitiellä ole ja kun koiran kanssa lähtee iltalenkille, on pakollisena varusteena otsalamppu, jos aikoo nähdä eteensä. Jopa kaupunkilaistunut koira tuntuun lenkillä vierastavan ympärillä vallitsevaa kokonaisvaltaista pimeyttä. Toisaalta, ehkä talvikauden pimeys onkin juuri se, mikä antaa kiireen keskellä luvan hengähtää, levätä ja palautua pimeyden ympäröimän mökin sisällä takkatulen loisteessa, ehkäpä vielä lämpimän viltin alla. Myönnettävä se kuitenkin on, kaupunkilaisen mielikuvitus laukkaa välillä lujaa pimeyden keskellä. Pieni rasahdus lähistöllä ja olen täysin varma, että karhu on herännyt talviuniltaan.

eroakiireesta_talvi Pertunmaalla_Mikkelin seutu_lumiset puut_Heidi Manninen
Talvi Pertunmaalla

Joulunaika merkitsee itselleni rauhoittumista ja rentoutumista perinteisen jouluruuan äärellä läheisten parissa. Kinkun paistaminen on pyhä rituaali, mikä toistuu samanlaisena vuodesta toiseen. Vanhempani paistavat potkallisen kinkun aatonaattona ja kinkku otetaan uunista yleensä myöhään illalla. Tuoksun levitessä ympäri mökkiä kaikki kerääntyvät keittiöön leikkaamaan lämpimiä siivuja, maistamaan ja kehumaan ”miten hyvin kinkku jälleen tänä vuonna onnistui”.  Hetken kuluttua isäni huutelee puolitosissaan ja hädissään ettei kinkkua saisi syödä enempää, että sitä varmasti riittäisi joulupöytään. Yhtenä vuonna kinkku todella loppui joulupäivän päivällisen jälkeen, koska kaikille tuli yllätyksenä miten paljon siskoni mies joulukinkusta piti. Muutamalle tämä oli melkeinpä kriisi, muille taisi ennemminkin olla helpotus, että kerrankin ruokaa oli sopivasti. Kinkkuvastaavana toimiva äitini otti tästä kuitenkin opikseen.

Joulustressiä yritän välttää viimeiseen asti. Lahjoja en sentään osta kesän alennusmyynneistä, mutta alan suunnittelemaan lahjalistaa jo hyvissä ajoin ja näin jopa vähän nautin jouluostosten tekemisestä. Mökkijoulun hyviä puolia on myös suursiivouksen välttäminen, koska vapaa-ajan asunnolla ei tulisi mieleenkään ennen joulua alkaa siivoamaan komeroita ja inventoimaan vaatekaappeja (kyllä, ne ovat melko täynnä tavaroita ja vaatteita, mitä kotona on konmaritettu). Joulustressiä vältellään myös sillä, että olemme etukäteen sopineet mitä kukin tuo. Vuodesta toiseen tuomme silti varmuuden vuoksi vaikka mitä extraa ja kaikkea on lopulta aina liikaa. Paitsi sitä kinkkua, isäni mielestä.

eroakiireesta_joulupukki ja kuusi_Pertunmaa_Heidi Manninen_Mikkelin seutu
Toivottavasti joulupukki muistaa meitä myös tänä jouluna.

Lautapelit, iki-ihanat hömppäjoululeffat, saunominen, ulkoilu, lahjadekkarit ja tietysti suklaa ovat osa joulunviettoamme. Suklaan osalta meinasi jokunen vuosi sitten käydä ”kinkut”, joten poikkeuksellisesti on meistä jokaisen vastuulla huolehtia suklaan riittävyydestä. Olisihan kauhea viettää joulua ilman varmuutta suklaakonvehtien riittävyydestä. Joulun pärjää kyllä ilman kinkkua, mutta ei ilman suklaata.

Pertunmaan hautausmaa näyttää joulun aikaan kauneutensa upean kynttilämeren tuodessa haikeaan paikkaan tunnelmaa ja mielen täyteen muistoja. Isovanhempien haudalle viedyt kynttilät ovat osa joulun perinteitä ja samalla tulee myös muisteltua muualle haudattuja läheisiä. Harvoin selviän ilman kyyneliä, mutta käynti jättää silti jälkeensä hyvän mielen.

 

 

Tunnelmallista ja rauhallista joulunaikaa!

Heidi Manninen
helsinkiläinen, jota veri vetää vuosi vuodelta tiukemmin Pertunmaalle
kirjoittaja työskentelee MTV:llä Helsingissä

Teksti ja kuvat: Heidi Manninen