Runonpätkä putkahtaa mieleeni kesken kaiken. Äh, ei kait nyt. Voihan nenä, ja sitten mentiin. Ajatuksissa.
”Meren yllä on tummuva yö,
aallot lauluaan toistaa.
Meren yllä on tähtien vyö,
mutta kirkkaimmin loistaa” – hyräilen tuttua tangoa säteilevää tähtitaivasta tähyillen. Kuutamo on parhaimmillaan.
Aalto keinuttaa pehmeästi ja ajaudun hiljalleen virran vietävänä. En tällä kertaa merelle tangon sanojen tavoin, vaan Saimaalla kohti kolmesataa metriä leveätä Puumalansalmea.
Vilukissat punaisissa puvuissa
Huopaan vasemmalla kädellä. Liike on ihmeen rauhallinen siihen nähden, että kellun lähellä jäätymispistettä olevassa vedessä. Tässä tilanteessahan normaalisti taistelisin henkeni puolesta, eikä minulla ole aikomustakaan liittyä jäihin hukkuneiden surulliseen tilastoon nytkään. Siksi olen sonnustautunut lämpöpukuun.
Kuin olisi suossa tarponut ja kuussa pomppinut; sellaista oli Saimaaseen meno tällä kertaa. Uimasyvyyteen päästyä oli aika kellahtaa veteen kellumaan ja siinä se. Elämysmatkailu on parhaimmillaan yksinkertaista. Punaisessa puvussa, vieläpä.
Työkaverini kelluu ohitseni. Olemme hetken samassa höyrypilvessä. Hiljaisuus ympäröi meidät. Rauha laskeutuu sisimpään.
On jo aikakin, sillä olemme olleet menossa kaiken päivää. Koko nauravainen TyKy-porukka.
Pyöritä, hyöritä pellavapäätä
Aluksi kiersimme kehää koko joukolla, ja vieläpä naurusuin. Kukin työnsi vuorollaan jääkelkan vauhtiin keskitolppaa kiertäen, ja osa pääsi lähes Linnanmäki-kuntoon vauhdikkaassa kyydissä varren toisessa päässä. Oksennuspusseja ei kuitenkaan tarvittu.
Potkukelkan peruutuskisoissa saavutin jumbosijan, mutta sileällä jäällä tekemäni potkukelkkapiruetit olivat joukon sulavimmat. Näin määritteli kunnanjohtaja, en minä 😊.
Iltapäivän tunteina olimme pilkillä. Aurinkoisessa talvisäässä se olikin mukavaa. Kairaus ei untuvikko-minulta heti luonnistanut, mutta pilkin ahvenen sirrin. Onnellinen minä.
Lajikirjon laajennus
Iloinen hymy poskipielissä kokeilin myös talvimelontaa. Ajatuksena outo ja käytännössä metka kesäkauden jatke. Samaista Puumalansalmea toiseen ja toiseen suuntaan. Aivan mahtavaa.
Puumalansalmen siltatornin lasihissimatkaajat saivat ihailla touhujamme. Ja, ohhoh. Nyt olen jo itsekin lähellä siltatornia ja sen pimeässä loistavaa valotaideteosta. Sillan siluetti piirtyy kauniisti valaistuna pimeään iltaan.
Kyllä kelpaa. Maailman paras elämysmatkailupäivä kotikunnassa on päättymässä.
Kömmin suoaskelin rantaan ja luovutan puvun. Kotimatkan askellus on lumihiutaleen kevyt.
Eeva-Liisa Isosaari
monitoiminainen Puumalan matkailu- ja kulttuuripalvelusta
www.visitpuumala.fi
Teksti: Eeva-Liisa Isosaari
Kuvat: Tuula Vainikka